Sovitetaan erilaiset keskustelutyylit yhteen
Yksi on monisanainen, toistelee paljon sanomisiaan. Toinen on lyhytsanainen ja ei tykkää toistelusta. Jo pelkästään erilaisten keskustelutyylien kohtaaminen saattaa aiheuttaa konfliktin ennen varsinaista aihetta.
Keskustelunaihe voi olla todella vaikea kohdata lukuisista eri syistä. Siinä voi olla menneisyyden taakkaa, tulevaisuuteen liittyviä pelkoja, stressiä nykyisyydestä. Keskustelunaihe voi tuntua epämukavalta tai liian henkilökohtaiselta. Se voi pelottaa.
Joku voi jopa alkaa haastamaan riitaa vain siksi, ettei tarvitsisi keskustella. Toinen voi olla valmis puhumaan useistakin asioista, mutta joku tietty asia on niin vaikea, ettei sitä voi ilmaista sanoin. Joku saattaa yhtenä hetkenä sanoa ”en halua puhua tästä” ja sitä on toki hyvä kunnioittaa, mutta jonain toisena hetkenä puhuminen voi tuntua paremmalta.
Miten keskustella vaikeista aiheista juuri nyt?
Vaikeiden asioiden keskustelukortit on syntynyt sen myötä kun Omaisena.fi-sivuston perustaja Liisa Eskelinen on kuunnellut lukuisten ihmisten kommentteja siitä, kuinka vaikea muun muassa ikääntymiseen tai sairauteen liittyvistä asioista on puhua esimerkiksi lapsuudenperheen jäsenten tai oman puolison kanssa. Haluamme rohkaista keskusteluun mahdollisuuksien mukaan silloin kun kaikki on vielä hyvin ja ennakkoon suunnitellusti.
Liisa Eskelinen on törmännyt usein kommentteihin ”vanhempani ovat vielä tosi skarppeja” tai ”kyllä vanhempani osaavat itse huolehtia omista asioistaan”. Kyllä, juuri nyt he ovatkin skarppeja ja osaavat huolehtia, ja juuri se onkin oikea aika keskustella ja huolehtia asioita kuntoon. Myös kommenttini ”puolisoni huolehtii kyllä, jos minulle sattuisi jotain” ovat tuttuja. Suomen lainsäädäntö on kuitenkin siinä kohtaa hyvin tiukka: esimerkiksi avioliitto ei tuo oikeutta hoitaa toisen ihmisen asioita vaan avioliitossa on kaksi erillistä ihmistä ja asioidenhoitoon tarvitsee olla etukäteen laadittu edunvalvontavaltakirja tai muita järjestelyjä, ellei henkilö pystykään itse ilmaisemaan omaa tahtoaan hetkellisesti tai pitkäaikaisesti.
Miten aloittaa keskusteleminen vaikeista asioista?
Vaikeiden asioiden keskustelukortit on apuna vaikeista asioista keskustelemisen aloittamiseen. Eivät tietyt aiheet käy helpoiksi korttienkaan kanssa, mutta ne voivat muistuttaa jostakin asiasta, mikä ei ehkä muuten tulisi otetuksi keskustelussa huomioon tai tuoda keskusteluun uusia näkökulmia tai näkökohtia.
Keskustelun aloittamisen ehdottamisessa voi käyttää esimerkiksi seuraavia, tilanteesta riippuen:
– ”Törmäsin tällaiseen tuotteeseen ja ajattelin, että meille voisi olla siitä tulevina vuosina hyötyä.”
– ”Netissä tuli vastaan Omaisena.fi-sivuston perustajan tarina ja omiin kokemuksiinsa perustuen hän kehottaa keskusteluun silloin kun kaikki on vielä hyvin.”
– ”Meidän kannattaisi käydä näitä nyt varmuuden vuoksi läpi.”
Varaudu vastarintaan
Etenkin omasta tilanteestaan huolestunut saattaa helposti vastustaa keskustelun käymistä. Asian taakse voidaan piiloutua esimerkiksi siitä vitsailemalla. Voit perustella, että vaikeista asioista keskusteleminen on toisesta välittämistä. Toista ei tietenkään voi pakottaa keskusteluun ja ehkä asia saattaa kypsyä, kun aiheeseen on ensin tutustunut. Muistakaa ottaa aikaa älkääkä ahnehtiko liian montaa kysymystä tai keskustelunaihetta yhdellä kertaa.

Add a Short Title Here
Use this space to add a short description. It gives enough info to earn a click.

Add a Short Title Here
Use this space to add a short description. It gives enough info to earn a click.
Linkkejä
Linkki
Vaikeatasiat.fi- ja Omaisena.fi-sivustoja sekä Vaikeat asiat -podcastia ylläpitää Luotettuni Oy. Tällä sivulla mainitut muut linkit eivät ole kaupallista yhteistyötä. Sivun sisältöä täydennetään vuoden 2025 aikana.